Tiesitkö, että suomalaisista työikäisistä joka viides kokee yksinäisyyttä työpaikalla? Mielestäni luku on todella suuri, aivan liian suuri, jos meillä on tavoitteena hyvinvoivat työyhteisöt.
Tarvitseeko työyhteisöissä esiintyvään yksinäisyyteen puuttua vai ajattelemmeko, että tällaisten asioiden ratkaiseminen on yksilön omalla vastuulla? Kysymykseen voisi karkeasti vastata niin, että tätä onkin organisaatioiden aidosti hyvä pohtia. Tätä miettiessä on syytä tiedostaa se, että yksinäisyyttä kokevat työntekijät suoriutuvat työstään yleisesti heikommin, auttavat kollegoitaan harvemmin ja kärsivät yleisemmin työuupumuksesta.
Yksinäisyys työpaikoilla voi johtua monista eri syistä. Osa tutkimuksista toteaa yksinäisyyden johtuvan työn rakenteista ja työn kuormittavuudesta, kulttuurista ja johtamisesta, työyhteisön jäsenten erilaista elämänvaiheista tai eriarvoisuudesta työyhteisössä. Keskusteluihin on alettu tuomaan mukaan myös etätyön osuutta lisääntyneeseen yksinäisyyteen, joidenkin kokemukset voivatkin tukea tätä näkemystä. On kuitenkin muistettava, että yksinäisyyden tunnetta ei poista se, että ihmiset laitetaan samaan toimistoon tekemättä muita toimenpiteitä.
Yksinäisyyteen tarttuminen voi tuntua vaikealta, koska kyseessä on ihmisten oma kokemus ja omat sosiaalisiin suhteisiin liittyvät odotukset. Toiveet siitä, että työyhteisössä jokainen olisi yhdenvertainen yhteisön jäsen. Ja koska tällaisiin aiheisiin tarttuminen koetaan vaikeaksi, tilanteita lähdetään valitettavan usein korjaamaan keinotekoisilla rakenteilla. Muodostetaan uusia tiimejä, siirretään ihmisiä yksiköstä toiseen, kirjoitetaan erilaisia arvoja, huoneentauluja ja luodaan ohjelmia, jotka ei välttämättä näy käytännössä mitenkään. Jokainen varmasti tunnistaa esimerkit; ”pidämme toisistamme huolta”, ”meille jokainen työntekijä on tärkeä”, ”toimimme yhdessä”. Voi näyttää hyvältä ja tuntua arjessa hyhmäiseltä. Ehkä tämä jopa luo jonkinlaisen odotuksen ja jos arki ei vastaa siihen odotukseen, myös pettymyksen.
Paras tapa lähteä korjaamaan tilannetta on puhua siitä avoimesti. Luoda aidosti sellainen kulttuuri, jossa myös näin vaikeista asioista puhuminen on sallittua. Kuunnella työyhteisön jäseniä ja miettiä, mitä asialle voi tehdä. Keskustella avoimesti auki työyhteisön odotukset siitä, millainen yhteisö he haluavat olla.
Yksinäisyys on aina koko yhteisön, ei yksittäisen työntekijän asia ja siksi onkin tärkeää, että näihin keskusteluihin osallistuu jokainen yhteisön jäsen, myös esihenkilö.