Valmentajien hyvinvoinnista ollaan enenemässä määrin kiinnostuneita ja hyvä niin. Hyvinvoiva valmentaja on perusedellytys sille, että urheilijat, valmennustiimi sekä organisaatio pääsevät parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Valmentajan hyvinvointia tukevien menetelmien pitäisikin olla juurtuneempia rakenteisiin ja ne tulisi nähdä nykyistä vahvemmin valmentajan kokonaishyvinvointia ja oppimista tukevana toimintatapana eikä niinkään erillisenä investointina.
Valmentajan tyo sisältää sisältää monenlaisia rooleja, valmentajan ollessa oman lajinsa asiantuntija, tiiminsä johtaja, opettaja, kasvattaja, koordinaattori sekä paljon muuta. Näissä rooleissa toimiessaan valmentajan työhön kuuluu erilaisten tunteiden, reaktioiden sekä urheilijoiden henkilökohtaisen elämän haasteiden vastaanottamista, joista syntyvää kuormaa valmentajan tulisi voida purkaa koulutetun ammattilaisen kanssa. Lähitiiminsä lisäksi valmentajan, erityisesti päävalmentajan työstä ovat kiinnostuneita media, sponsorit, fanit sekä ammatilliset yhteisöt. Tämä tuo työhön vaatimuksen olla hyvin mukautuva ja tietoinen omasta toiminnastaan ja vuorovaikutuksestaan sekä näiden vaikutuksesta ympäröivään yhteisöön.
Ihmissuhde- ja vuorovaikutustyön lisäksi valmentajat ovat eri tutkimuksissa kuvanneet työssään kuormittavuutta lisääviksi tekijöiksi tuloskeskeisyyden, suuren työmäärän, pitkä työpäivät, lejoajan vähäisyyden sekä vaatimuksen olla jatkuvasti saatavilla. Näistä tekijöistä syntyvä kuorma voidaan nähdä erilaisena stressioireiluna, univaikeuksina, palautumisen puutteena sekä kokonaiuudessaan hyvinvoinnin heikkenemisenä.
Miten työnohjaus vastaa tähän tarpeeseen?
Työnohjaus on valmennustyössä vielä vähäisemmin käytetty työskentelymuoto, jota on tutummin käytetty sosiaali- ja terveydenhuollon, seurakuntatyön sekä erilaisissa kriiseissä työskentelevien toimialojen työmenetelmänä, mutta se soveltuu kaikille toimialoille. Erityisen hyvin työnohjaus sopii aloille, joissa ollaan tiiviissä suhteessa muihin ihmisiin. Työnohjauksessa tarkastellaan yksilön tai työryhmän toimintaa, pyritään lisäämään ymmärrystä omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksista muihin sekä kehittymään ammatillisesti. Työnohjausta voidaan käyttää myös kriisitilanteissa, mutta paras vaikutus saadaan, kun työskennellään ennaltaehkäisevästi ja pitkäjänteisesti. Näin ollen myös kriisitilanteiden käsittely ja niistä palautuminen nopeutuun.
Valmennustyön tukena on tutummin käytetty mentorointia, jossa vanhempi kollega ohjaa nuorempaa kollegaa työn sisällöllisissä teemoissa tai valmentajan oman uran kehittymisessä. Siinä missä mentorointi pyrkii ohjaamaan perustyötä ja antamaan valmiita ratkaisuja, työnohjauksessa tuetaan valmentajaa tutkimaan omaa toimintaansa ja löytämään ratkaisuja sitä kautta. Työnohjaussuhde on myös mentorointisuhteesta poiketen ammatillinen suhde, josta vastaa ja jota ohjaa koulutettu ammattilainen. On myös hyvä erottaa työnohjaus terapiatyöstä, vaikka siinä voidaankin käsitellä samankaltaisia teemoja. Psykoterapia on työnohjaukseen verrattuna hoidollisempaa työskentelyä, jossa yksilön toimintaan syvennytään enemmän myös henkilökohtaisen elämänhistorian kautta.
Työnohjauksen vaikuttavuus syntyy turvallisesta ja luottamuksellisesta yhteistyösuhteesta, jossa valmentajalla on mahdollisuus purkaa työstään syntyvää kuormaa, etsiä uusia toimintatapoja ja tuoda myös oma epävarmuutensa käsittelyyn, Työskentely lisää valmentajan oppimista ja voimavaroja, jotka tukevat valmentajan kokonaishyvinvointia, päätöksentekoa ja johtajuutta. Työnohjauksen perustuessa prosessimaiseen, pitkäkestoiseen työskentelyyn myös siinä syntyvät muutokset ovat pidempikestoisia kuin lyhyen aikavälin työskentelyssä
Valmentajan tullessa tietoisemmaksi omista vuorovaikutustavoistaan ja oppiessaan omien tunteidensa säätelyä, hän pystyy paremmin luomaan urheilijoille psykologiseti turvallisen ilmapiirin, joka tukee urheilijoiden kehittymistä ja sitoutumista. Tämä mahdollistaa myös sallivamman ja avoimemman ilmapiirin, jossa urheilijalla on enemmän tilaa kokeilla omia rajojaan ja löytää keinoja tuoda itsestään paras mahdollinen esiin.
Lopuksi
Jotta valmentajan saama tuki juurtuu osaksi työkulttuuria, tulisi valmentajien hyvinvointiin panostaminen arvottaa korkealle ja nostaa organisaatiossa yhtä tärkeäksi kuin urheilijoiden hyvinvointi. Tukimenetelmät tulisi integroida osaksi organisaatioiden pysyviä rakenteita, jotta tuki olisi saatavilla pitkäjänteisesti osana työtä eikä ainoastaan satunnaisesti. Näin ollen tuen piiriin pääsisivät vähitellen jokainen, myös he, jotka eivä vielä tunnista kuormittumisen merkkejä tai kokevat pärjäävänsä ilman ulkopuolista tukea.
Rakenteiden muuttaminen nyt muuttaa myös valmennustyön toimintakulttuuria ja takaa tuleville valmentajille uran alusta asti mahdolisuuden panostaa nykyistä vahvemmin omaan hyvinvointiinsa ja ammatilliseen kasvuunsa.
Teksti julkaistu Valmentaja lehdessä 5/2025